Valmentajat

Ammattitaitoiset ja vastuulliset valmentajamme pitävät huolta siitä, että joukkueidemme harjoittelu on laadukasta ja turvallista. Tarjoamme valmentajillemme innostavan työympäristön ja kannustavat etenemismahdollisuudet. Tuemme valmentajiamme valmentajan polulla muun muassa kannustavalla palkkaportaikolla ja mahdollistamalla kouluttautumisen.

Haluatko mukaan kasvavaan joukkoomme? Täytä rohkeasti rekrytointilomake tai ota suoraan yhteyttä toiminnanjohtajaan metti.pelkonen@illusion.fi!

Valmentajat, kevät 2021:

Kiia Anttila

Toimin Kilpa Felisen ja Kilpa Valentinen valmentajan. Lisäksi vastaan yli 12-vuotiaiden kilpasarjan toiminnasta. Olen toiminut valmentajana kuusi vuotta ja seurassa olen ollut mukana sen perustamisesta lähtien. Olen käynyt voimistelun 1-tason koulutuksen ja sen lisäksi olen käynyt 3E-tason tuomarikoulutuksen.

Valmentamisessa parasta on se, kun näkee voimistelijoiden onnistuvan ja ylittävän itsensä sekä ilo, innostus ja rakkaus lajia kohtaan.

Juuli Avikainen

Toimin Illusionissa päätoimisena valmentajana. Vastaan Illusionin yli 12-vuotiaiden SM-tiimistä (Illusion Pre Jr, Illusion Jr ja Illusion) sekä toimin apuvalmenaja Illusion Felinessä. Kuulun seuran Jv-tiimiin, joka vastaa joukkuevoimistelun toiminnasta sekä kehittämisestä.

Olen valmentanut vuodesta 2007 lähtien, ensin Vaajakosken Kuohussa 2007-2014, sitten Illusioninissa seuran perustamisesta lähtien. Olen ammattivalmentaja ja olen myös käynyt joukkuevoimistelun lajitutkinnon ja olen joukkuevoimistelun 3-luokan tuomari.

Aloitin voimistelun 6-vuotiaana Vaajakosken Kuohussa ja viimeiset vuodet voimistelin Jyväskylän naisvoimistelijoiden Siriuksessa. Aikoinaan voimistelukipinä iski minuun voimalla ja sillä tiellä edelleen ollaan. Kipinä, joka on tuonut minulle työn sekä valtavan määrän elämyksiä ja ystäviä.

Valmennettavieni parhaimpiin saavutuksiin lukeutuvat useat SM-mitalit sekä junioreiden EM-kisojen edustuspaikka vuonna 2018, sekä junioreiden MM-kisojen edustuspaikka vuonna 2019.

Valmentamisessa parasta on arkityö salilla urheilijoiden kanssa. Nautin siitä, että treeneissä puhalletaan yhteen hiileen ja harjoitellaan ahkerasti kohti yhteisiä unelmia.

Ronja Hakala 

Valmennan Illusion Jr ja Illusion -joukkueita. Olen toiminut valmentajana reilu kolme vuotta, joista 1,5 vuotta Illusionilla. Ennen Illusionilla aloittamista olen toiminut Tampereen Sisulla Minetit-tiimin lasten joukkueiden sekä rytmisen voimistelun valmentajana. 

Itse aloitin voimistelun 5-vuotiaana rytmisen voimistelun parissa, josta siirryin joukkuevoimisteluun vuonna 2011. Joukkuevoimistelussa kilpailin Minetit -joukkueessa vuoden 2017 loppuun. Huippuhetkiä oman uran aikana oli muun muassa MM-kilpailut kotiyleisön edessä, jotka huipentuivat maailmanmestaruuteen. Voimistelu-uran päättymisen jälkeen siirtyminen valmentamaan oli luonnollinen jatkumo.

Valmentamisessa parasta on päästä seuraamaan urheilijoiden kehitystä ja matkaa kohti tavoitteita sekä yhdessä tekeminen ja onnistuminen. Meidän urheilijat on varustettu niin positiivisella ja motivoituneella asenteella, että se tekee valmentamisesta innostavaa.

Nina Hakkarainen

Toimin Illusion Pre Jr:n valmentaja vuoden 2021 alusta. Omaa voimistelutaustaa on pääasiassa kilpasarjasta Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Viola -joukkueesta. Viimeisinä omina voimisteluvuosina aloitin myös valmennuksen Jyväskylän naisvoimistelijoiden SM-sarjan Lumo joukkueen parissa, jossa ehdin toimia noin 2 vuoden ajan. Olen myös suorittanut voimisteluohjaajan startti -koulutuksen.

Oppiminen ja pyrkimys kehittymiseen on valmentamisen ydin, minkä takia valmentamisessa parasta on nähdä voimistelijoiden kasvu sekä kehitys niin treenisalilla kuin sen ulkopuolella.

Nea Hentunen

Valmennan Illusion ja Illusion Jr -joukkueita. Olen toiminut valmentajana 16 vuotta (TuUl, JNV, JyVo ja TVS Illusion).

Olen suorittanut voimistelun ammattivalmentajan tutkinnon, minkä lisäksi olen tuomari 1- luokka sekä tuomarikouluttaja.

Aloitin itse voimistelun Turussa TNV:ssä josta siirryin TuUL:oon 12- vuotiaana. Oma voimistelu-ura päättyi harmillisesti loukkaantumiseen ja siirryinkin siitä suoraan valmentamaan ja kouluttauduin samalla tuomariksi. Vuonna 2009 muutin Jyväskylään ja palasinkin itse voimistelemaan JNV:n Vaniljat joukkueeseen, naisten kilpasarjaan sekä valmensin samalla Viola -joukkuetta. JNV:ssä valmensin vuosien varrella myös Minit -07, Limetit sekä Lumo joukkueita. Olen myös tehnyt useita koreografioita eri joukkueille lasten- ja kilpasarjoihin. Vuonna 2018 siirryin Illusioniin valmentamaan SM-tiimin joukkueita.

Valmentamisessa parasta on tehdä töitä yhteisten tavotteiden eteen sekä nähdä voimistelijoiden pienet ja isot onnistumiset sekä urheilijoiden unelmien tukeminen ja auttaminen niiden saavutamisessa.

Henni Hytönen 

Valmennan Feline 11 -joukkuetta. Olen toiminut valmentajana kesästä 2019 lähtien. Harrastin joukkuevoimistelua tavoitteellisesti noin 9 vuotta, ja nykyään jumppailen silloin tälläin. Viime syksynä aloitin myös valmentajakoulutukset. Lisäksi olen suorittanut voimisteluohjaajan startin, lajitaidon peruskoulutuksen sekä valmennuksen suunnittelun ja seurannan peruskoulutuksen. 

Olen ollut Illusion Jr joukkueessa ja päässyt edustamaan suomea MM- ja EM-kisoissa, sekä Challenge cupeissa vuosina 2018-2019. Muita saavutuksiani ovat kolme SM-hopeaa sekä yksi SM-pronssi. 

Valmentamisessa parasta on tuoda liikunnan riemua lasten elämään, sekä nähdä heidän kehittyvän ja kasvavan. On myös ihanaa kuulla lasten unelmista ja auttaa heitä pääsemään niitä kohti!

Lotta Jaakkola

Valmennan Illusion Iliana- sekä Kilpa Felise -joukkueita. Itse olen harrastanut joukkuevoimistelua 14 vuotta. Illusionissa voimistelin sen perustamisesta kevääseen 2017 Illusion Jr -joukkueessa. Sen jälkeen jatkoin voimistelun parissa valmentajan roolissa ja olen valmentanut Illusionissa kohta 4 vuotta. Tällä hetkellä jumppailen itse ”Raihnoissa” eli Harraste Teamissä. 

Valmentamisessa parasta on ehdottomasti voimistelijoiden kanssa työskentely, heidän onnistumisien ja kehityksen näkeminen, sekä se että saa olla tukena ja apuna viemässä voimistelijoita kohti heidän unelmiaan.

Milja Janhonen

Toimin valmentajana Illusion Pre Jr  ja Illusion Iliana -joukkueissa.
Aloitin valmennuksen 2015 Illusionissa. Itse voimistelin noin 11 vuotta Vaajakosken Kuohussa ja myöhemmin Illusionissa Kilpa Illusion -joukkueessa. Olen käynyt voimistelun starttikoulutuksen ja valmentajan 1. tason koulutus on loppusuoralla. Lisäksi olen käynyt tuomarikoulutuksia. 

Valmentamisessa parasta on nähdä voimistelijoiden sinnikäs ja motivoitunut harjoittelu, jonka kautta he kokevat mahtavia onnistumisia.

Inka Keränen

Valmennan Efise 12 -ja 13 joukkueita. Ennen valmentasita harrastin rytmistä voimistelua noin viisi vuotta ja joukkuevoimistelua SM-tasolla vuoden. Olen ollut avustamassa voimistelua toisessa seurassa kesästä 2020 lähtien ja 2021 aloitin apuvalmentajana Illusionissa.

Valmentamisessa parasta on, kun huomaa, miten valmennettava kehittyy ja oppii uutta.

Krista Kuusisto

Valmennan Efise 13, sekä Illusion Iliana -joukkueita.
Olen valmentanut aiemmin viisi vuotta, jonka jälkeen pidin neljän vuoden tauon, mistä olen palannut valmentamaan erittäin innoissani.
Itse voimistelin jo hyvin pienenä erilaisissa satu- ja temppujumpissa, josta siirryin hieman myöhemmin joukkuevoimisteluun. Harrastin voimistelua noin 10 vuotta. Ennen oman harrastuksen päättymistä olin jo aloittanut valmentamisen apuvalmentajan roolissa.

Voimistelun koulutuksista olen käynyt voimistelukoulu sekä voimistelun suunnittelun ja seurannan peruskoulutuksen. Mielestäni on ihanaa, kun pystyn hyödyntämään varhaiskasvatuksen opinnoistani vinkkejä valmennuksessa, ja saan valmennuksesta erilaista kokemusta lasten kanssa työskentelystä.

Valmentamisessa parasta on päästä näkemään voimistelijoiden innokkuus, kehittyminen ja onnistumisen tunteet, sekä päästä auttamaan voimistelijoita pääsemään omiin tavoitteisiinsa.

Annika Lampinen

Valmennan Illusion Felineä ja Feline 10 -joukkueita. Aloitin ohjaamisen ja valmentamisen OVO:ssa vuonna 2013. Illusionissa aloitin vuonna 2016, kun muutin opiskelemaan. Olen suorittanut liiton koulutuksista 2- tason, minkä lisäksi teen valmentajan erikoisammattitutkintoa.

Valmentamisessa parasta on nähdä nuorten urheilijoiden kehitys ja onnistuminen. On motivoivaa auttaa heitä kohti omia unelmiaan ja tavoitteitaan.

Suvi Lemmetyinen

Valmennan Illusion Efise -joukkuetta. Aloitin valmentamisen vuonna 2019. Aloitin itse voimistelun 8-vuotiaana Tikkakoskella. Vuonna 2016 siirryin Vaajakoskelle voimistelemaan Illusion Pre Jr -joukkueeseen, jonka jälkeen voimistelin 2017-2018 Illusion Jr Violet -joukkueessa sekä 2018-2019 naistensarjan Illusion -joukkueessa. Tällä hetkellä voimistelen Harraste Team -joukkueessa.

Valmentamisessa parasta on se, kun saa jakaa omaa osaamistaan ja näkee valmennettavien onnistumisen ja kehittymisen.

Oona Mikala

Valmennan Illusion Efise ja Efise 12 -joukkueita ja toimin Efise-ikäluokan ikäkausivalmentajana. Olen valmentanut Illusionissa 3,5 vuotta, minkä aikana olen ehtinyt valmentaa 7 eri joukkuetta. Ennen Illusioniin siirtymistä valmensin neljä vuotta Tapiolan Voimistelijoissa. Voimisteluliiton koulutuksista olen suorittanut 1-tasoon kuuluvat koulutukset. 

Valmentamisessa parasta on, kun saa nähdä kuinka lapset ja nuoret nauttivat joukkueena kehittymisestä, itsensä haastamisesta ja omista onnistumisista.

Emma Oikarainen

Toimin 12-14-vuotiaiden harraste Felisen valmentajana. Aloitin Illusionissa vuoden vaihteessa, joten olen ihan uusi valmentaja tässä seurassa. Aikaisemmin olen valmentanut tanssin puolella nuorempia tyttöjä. On kiva päästä pienen tauon jälkeen taas ohjaamaan.

Valmentamisessa parasta on se, kun näkee miten joukkue innostuu lajista ja haluaa tulla treeneihin.

Emma Oikari

Valmennan Illusion, Illusion Jr ja Illusion Pre Jr -joukkueita. Olen valmentanut reilun viiden vuoden ajan joukkuevoimistelua ja harrasteliikuntaa. Nyt olen pienen tauon jälkeen palannut takaisin Illusioniin valmentamaan. Toimin myös tuomarina ja olen käynyt voimisteluliiton 1-tason koulutukset.

Valmentamisessa parasta on nähdä voimistelijoiden onnistumiset ahkeran harjoittelun jälkeen. Ja tietty kivat valmentajakaverit, joiden kanssa työskentely on inspiroivaa ja hauskaa.

Metti Pelkonen

Valmennan Kilpa Valentine -joukkuetta. Valmentajana olen toiminut 14 vuotta. Toimin myös seuran toiminnanjohtajana. Valmennuksessa olen kouluttautunut 2-tason valmentajaksi.

Valmentamisessa parasta on kasvaa ja oppia yhdessä valmennettavien kanssa, iloita onnistumisista ja auttaa voimistelijoita kohti heidän tavoitteita ja unelmia.

Sara Pyörälä

Toimin valmentajana Illusion Feline ja Feline 10 -joukkueille.  Olen toiminut 3,5 vuotta valmentajana. Olen suorittanut joukkuevoimistelun koulutuksen 1-tason.
Olen voimistellut seurassa sen perustamisesta lähtien ja sitä ennen Vaajakosken kuohussa Feline -joukkueessa. Lopetin 15-vuotiaana Illusion Pre Jr -joukkueessa, minkä jälkeen aloin heti valmentamaan. 

Valmentamisessa parasta on, kun lapset kehittyvät, saavuttavat tavoitteitaan ja oppivat uusia asioita. Myös lasten nauru ja ilo saa hymyn omille huulille!

Linda Rahko

Toimin Kilpa Felisen valmentajana. Joukkuevoimistelun puolella valmentajana olen aloittanut Tampereella vuonna 2014. Olen toiminut myös pari vuotta ohjaajana harrasteliikunnan puolella.
Omaa voimistelutaustaa on 11 vuoden ajalta. 

Valmentamisessa parasta on, kun saadaan luotua yhdessä onnistumisen kokemuksia niin valmennettavien kuin valmennustiiminkin kanssa.

Selina Salpakoski

Valmennan Illusion Pre Jr ja Illusion Jr -joukkueita. Olen valmentanut Illusionissa vuodesta 2017 lähtien. Aloitin itse voimistelun 7-vuotiaana Vaajakosken kuohussa. Voimsitelin Sitrit -joukkueessa 2008-2010, Fitrit -joukkueessa 2010-2013, 2013-2015 Sitrit -joukkueessa ja Illusion Jr  joukkueessa 2015-2017.

Valmentamisessa parasta on nähdä omien valmennettavien kehittyminen ja onnistumisen kokemukset.

Tinja Savola

Valmennan Illusion Iliana, Feline 11 ja Harraste Felise -joukkueita. Olen toiminut valmentajana noin 3,5 vuotta. Olen suorittanut joukkuevoimistelun koulutuksen 1-tason.

Olen harrastanut joukkuevoimistelua reilu 13 vuotta. Aloitin 3-vuotiaana satujumpassa ja siirryin 6-vuotiaana joukkuevoimisteluun. Olen voimistellut vaajakosken kuohun Sitreissä ja Fitreissä 2007-2015 ja sitten siirtynyt Illusion Pre Jr -joukkueeseen, josta sitten Illusion Jr -joukkueeseen. Vuonna 2017 lopetin voimistelun, jonka jälkeen aloitin valmentamisen. Nykyään jumppaan Harraste Teamissa.

Parasta valmentamisessa on valmennettavien onnistumisen kokemukset ja nähdä miten tytöt kehittyy. 

Anna Sillansalmi

Valmennan Illusion Feline- ja Feline 10-joukkueita sekä ohjaan Aikuisten joukkuevoimistelua. Lopetin oman voimistelu-urani Illusion pre jr-joukkueessa kesällä 2016, jonka jälkeen jatkoin lajin parissa valmentajan roolissa. Olen suorittanut Voimisteluliiton I-tason valmentajakoulutuksen sekä olen 3E-tason tuomari.

Valmentamisessa parasta on nähdä voimistelijoiden innostuminen ja onnistumisen kokemukset itselle rakkaan lajin parissa sekä auttaa voimistelijoita tavoittelemaan omia unelmiaan.

Onerva Vaskonen

Valmennan Efise 12 joukkuetta. Oma voimistelu-ura Illusionissa päättyi viime syksyn 2020 kauden jälkeen. Nyt vuonna 2021 voimistelupuuhat jatkuvat valmennuksen parissa. Viimeiset vuodet voimistelin Illusionin naisten edustusjoukkueessa Illusionissa ja kokemusta on tarttunut melkein 12 vuoden ajan joukkuevoimistelusta. 

Valmentamisessa parasta on nähdä nuorten voimistelijoiden kehittyminen ja onnistumiset riemun sekä ilon liikkumiseen kautta.